Lypsylle!

Kevättalvella aloin kummastelemaan Millin sangen tuhtia ulkomuotoa. Aivan kuin se olisi ollut tiineenä.

 Meillä ei kuitenkaan ollut pukkia, eikä sellaisia löydy lähimainkaan. Kuittasin asian sillä, että
Milli oli käynyt luultavasti hotkaisemassa lampaidenkin ruoat mahaansa.

 Alkukesästä yllätys oli suuri, kun Milli laihtui yhdessä yössä, tissit olivat täynnä maitoa ja alkoi kamala huutelu ympäriinsä. Päässäni alkoi raksuttaa ja ensimmäisenä mieleeni tuli koirani, joka ajoittain kärsii valeraskauksista. Ilman lihomisilmiötä tosin. 

Aloin tutkimaan asiaa ja törmäsin asiaan nimeltä vesikohtu. Siinä vuohi ikäänkuin on tiineenä, mutta kilien sijasta kohtuun kehittyy pelkkää nestettä. Tämän "tiineyden" lopuksi vuohi sitten synnyttää pelkät sikiövedet ja kuvittelee saaneensa jälkeläisiä. Tila kehittyy joillekkin vuohille, mikäli ne ovat pitkään astuttamatta.

Minun kävi sääliksi Milliä, joka huuteli kiliensä perään ja yritti jopa saada minua etsimään olemattomia jälkeläisiään.

Samalla myös tajusin tilaisuuteni tulleen ja ryhdyin lypsyhommiin!

Jotkut vuohet myös rupeavat lypsämään ihan omia aikojaan. Näitä vuohia kutsutaan "neitsyt lypsäjiksi". Pääsääntöisesti kuitenkin vuohien on "kilisteltävä" eli saatava jälkeläisiä, jotta maidontuotanto alkaisi.

Olen opettanut Millin hyppäämään lypsypöydälle lypsyä varten.

Maidontuottajana vuohi eroaa esimerkiksi lehmästä siinä, ettei sen tarvitse tuottaa jälkeläisiä joka vuosi, jotta maidontulo jatkuisi. Vuohitilalla, josta Milli ja Melli ovat kotoisin, vuohet pyritään astuttamaan joka toinen vuosi.
Mutta kuulemma jotkut lypsävät kymmenenkin vuotta ilman välikilistelyjä.

Valmiina lypsyyn!

Lypsää voi monella tavalla. Jotkut lypsävät vuohen sivulta ja jotkut takaa. Jotkut pöydällä, jotkut maassa. Itse pidän helpoimpana ja kätevimpänä tapana lypsää niin, että vuohi seisoo pöydällä ja itse olen sen takana.

Lypsy aloitetaan pyyhkimällä vuohen utareet lämpimällä vedellä kostutetulla lypsypyyhkeellä. Lypsypyyhe voi olla mitä tahansa pehmeää ja helposti kuivuvaa materiaalia.

Utareet pyyhitään huolellisesti, ettei niihin jää likaa. Myös irtoroskat kannattaa tässä vaiheessa pudistella pois utareiden lähettyviltä, jollei halua löytää niitä lypsyastiastaan myöhemmin.

Lypsy aloitetaan tarttumalla vetimestä kiinni mahdollisimman korkealta. Peukalo puristetaan etusormen tyveen kiinni ja näin ikäänkuin lukitaan maito vetimeen, ettei se pääse virtaamaan takaisin utareeseen.

Seuraavaksi puristetaan loput sormet nyrkkiin lähtien ylimmästä sormesta niin, että maito pakottuu vetimessä alaspäin ja lopulta tulee vetimestä ulos. 

Jos tuntee itsensä hyvin epävarmaksi, niin lypsyä voi harjoitella perinteisellä tavalla täyttämällä paksu kumihanska vedellä. Hanskan suu solmitaan ja sormenpään kohtiin tehdään neulalla reikä. Hanska ripustetaan roikkumaan ja sitten vain harjoittelemaan!

Aluksi otetaan ns. alkutipat, jotka kaadetaan pois. Itse annan ne vieressä kärkkyvälle koiralle. Alkutipoiksi riittää muutama suihkaus molemmista vetimistä. tällöin poistuu mahdollisesti vetimen suulla olleet liat ja bakteerit.

Aluksi voi harjotella lypsämällä toinen puoli utareesata kerrallaan, mutta myöhemmin kannattaa siiryä kahden käden tekniikkaan, jossa maito puristetaan vuoronperään ensin toisesta ja sitten toisesta  vetimestä.

Tätä jatketaan niin kauan, kunnes utareen molemmat puoliskot ovat tyhjät. Joskus toisesta puoliskosta loppuu maito ennen toista.
Tämä on aivan normaalia ja silloin jatketaan lypsyä vain toiselta puolelta.

Lypsyn jälkeen kiitän ja rapsutan vuohta.
Jää molemmille hyvä mieli.

Maito kaadetaan siivilän läpi säilytysastiaan heti lypsyn jälkeen ja siirretään jääkaappiin odottamaan käyttöä. Itse säilytän maitoa puolen litran pakastuspulloissa.

Pulloon kannattaa merkitä ajankohta jolloin maito on lypsetty. Maito säilyy jääkaapissa noin viikon, mikäli lämpötila on tarpeeksi alhainen ja lypsyhygieniasta ollaan tarkkoja. Itse pyrin käyttämään maidon kolmen päivän kuluessa lypsystä.

Vuohi lypsää keskimäärin noin 1-2 litraa päivässä. Itse pidän lähinnä omasta mielenkiinnosta kirjaa lypsymääristä. Milli lypsää päivässä 1,3 - 1,6 litraa. Lypsän kaksi kertaa päivässä. Aamulla ja illalla.

Kaiken päätteeksi on tärkeää pestä kaikki välineet huolella ja laittaa ne kuivumaan seuraavaa lypsykertaa varten.

Vuohet. Maailman ihanimmat ja kamalimmat riiviöt

Melli ja Milli ovat suomenvuohia

Maaliskuussa 2011 pitkaikainen haaveeni toteutui. Minulla oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus vuohien pitoon ja mieheni lupasi minulle syntymäpäivälahjaksi vuohen. Mutta eihän niitä vain yhtä voi ottaa, kyllä kaveri pitää olla! Mieheni oli vähän sitä mieltä, että eikös nuo lampaat riitä kaveriksi. Intin kovasti vastaan, ettei riitä ja mieheni taipui painostukseni alla. Ja kuinka oikeassa olinkaan. Ei olisi riittänyt, näillä kahdella lajilla on täysin erilainen luonto.

Eräänä iltana sitten lähdimme tunnin ajomatkan päähän vuohitilalle katsomaan pienokaisia. Olin aivan myyty. Silloin tuolla tilalla oli vielä käytäntönä vieroittaa kilit emästään heti syntymän jälkeen, että emot olisi helpompi lypsää. Kilit saivat kyllä vuohenmaitoa pullosta. Ilta menikin ruokkiessa ja rapsutellesse pikkuisia. Ensimmäinen kili valikoituikin helposti. Valkoinen Milli tunkesi syliin minkä kerkesi ja teki kaikennäköisiä kilitemppuja meitä huvittaen.

Olisin halunnut heti ryöstää sen kotiin ja vakuutettuani tilan omistajan eläintenhoitotaidoistani, hän antoi luvan hakea pikkunatiaiset kotiin muutaman viikon kuluttua. Varoitteli vielä, että juottamisessa olisi aikamoinen homma.
Se ei kuitenkaan tuntunut minusta mitenkään rasittavalta asialta. Millille ei vielä löytynyt silloin kaveria.

Milli kahden päivän ikäisenä

Muutaman viikon päästä lähdimme noutamaan Milliä ja vielä tuntematonta kaveria. Perillä kaveri Millille löytyi heti; muutaman päivän Milliä nuorempi Melli. Samana vuonna syntyneet eläimet nimetään tiloilla yleensä saman alkukirjaimen mukaan. Voitte varmasti itse päätellä mikä kirjain oli sinä  vuonna menossa.


Byrokratian hoidettuamme pikkukilit matkustivat kotiin farmariauton perässä olevassa koiran boxissa. Kilit oli välissä nupoutettu, mikä tarkoittaa sarven aihion ympäriltä solukon polttamista polttoraudalla, jolloin sarvi ei rupea kasvamaan. Eläimet rauhoitetaan ja ne saavat kipulääkityksen toimenpiteen ajaksi. Itse toimenpide ei kestä muutamaa sekuntia kauempaa. Olen ikävä kyllä eläinurani aikana nähnyt kuinka esim. vasikoita ei rauhoiteta, eivätkä ne saa kipulääkitystä. Toivottavasti kyseinen homma on nykyään laitonta.

Milli ja Melli juuri kotiutuneina

Tilalta saimme mukaan vuohenmaitoa viikoksi eteenpäin ja jatkossa haimme lehmän tinkimaitoa läheiseltä tilalta, kunnes kilit kykenivät tulemaan toimeen kiinteällä ruoalla. Kilit joivat tuttipullosta ja pullotuskertoja oli päivässä kolme.

Jokaisen vuohia tai lampaita omistavan on suomessa liityttävä lammas-ja vuohirekisteriin ja hankittava pitopaikkatunnus paikkaan, jossa eläimiä pidetään. Rekisteriin on myös merkittävä mikäli eläin vaihtaa paikkaa ,omistajaa tai kuolee. Rekisteröintiasioissa käännytään oman kunnan maaseutusihteerin puoleen. 

Itse olimme jo rekisterissä lampaidemme vuoksi. rekisteriin tehtiin osto-ja siirtoilmoitus. Vuohet pitää myös asianmukaisesti merkitä korvissa lärpättävillä merkeillä, jossa on eläimen eu-tunnus, sekä eläimen oma numero. eläimellä pitää olla kaksi merkkiä. Päämerkki, sekä tarkistusmerkki. En edes rupea tässä selostamaan, kuinka naurettavaa kaikki vuohiin ja lampaisiin liittyvä byrokratia on, sillä tästä tulisi todella pitkä ja tulikivenkatkuinen sepustus. Hauskinta on, ettei ole mitään väliä, että onko sinulla 1 vai 500 vuohta. Paperihommat on samat.

Milli ja Melli nauttimassa varastamaansa postia.

Vuohen sielunelämästä sen verran, että ne eivät todellakaan jätä kylmäksi. Välillä niitä rakastaa ja välillä ne tekisi mieli viedä saunan taakse. Sydän sulaa, kun ne tulevat kutsuttaessa luokse tai ainkain vastaavat jos niitä huutaa. Tyypit tulevat halaamaan ja välillä naurat pissat housuissa niiden tempauksille. Välillä itkettää, kun ne karkaavat sadatta kertaa syömään taimet, joita olet kasvattanut ja vaalinut talvesta asti.
Ja kun umpiväsyneenä raahaudut lypsämään illalla vuohen, vaikka mielummin menisit nukkumaan, niin vuohi potkaisee sangollisen maitoa päällesi ja pinkoo pakoon syömään naapurin kaurapeltoon.

Vuohet myös kuvittelevat, että kaikkea voi syödä ja ei ole mitään paikkaa, minne ei voisi kiivetä. Kerran revin millin kurkusta isoja rautanauloja ja todella toivon, että sain kaiken tongittua ylös sieltä. Myös automme nokkapelti on erittäin hienosti pitkillä naarmuilla koristeltu.
Vuohien mielestä se oli oiva tähystyspaikka!

Niin. Nämä riiviöt elävät etupihallamme vapaina. Niille tehtiin hieno aitaus, mutta kun olimme korjailleet sitä noin sata kertaa ja kyllästyneet viemään vuohia uudelleen ja uudelleen takaisin, päätimme että he saavat toimia ruohonleikkurina. Ne eivät onneksi lähde pihasta minnekkään, paitsi jos itse lähdet lenkille.
Aivan varmasti yrittävät tunkea matkaan.(vuohet eivät ymmärrä, että lain mukaan minun on tehtävä siirtoilmoitus ja rekisteröitävä kaikki tilat pitopaikaksi minkä alueella liikumme.
) 

Melli viihtyy talvella lampaiden kanssa lampolassa, mutta Milli ylenkatsoo niitä, eikä suostu olemaan niiden kanssa samassa karsinassa. Niimpä hän ulkoilee talvellakin ja nukkuu yöt lampolan käytävällä. Vuohet eivät voi myöskään käsittää, miksi koirat pääsevät taloon sisälle ja he eivät. Ovathan nuo pitkähäntäiset haisevat oliot heitä alempana laumajärjestyksessä.

Kadunko vuohien hankkimista? Olen ehkä hullu, mutta en vaihtaisi niitä mihinkään.

Lampolan ovenvartijat. 

Kesän ensimmäiset tomaatit

Vihdoin se päivä koitti, jolloin sain hakea kasvihuoneesta ensimmäiset kypsät tomaatit. Raakileitahan siellä oli ollut jo pitkään odottamassa kunnon auringonpaistetta kypsyäkseen. Odottavan aika oli pitkä ja aina tuntui hölmöltä ostaa kaupasta tomaatteja, kun tiesi että kasvihuone oli niitä pullollaan. Maukkaita, luonnonmukaisesti kasvatettuja, ihania, mutta ah, niin raakoja!

Kurkkuja kasvihuneesta oli tullut jo muutamia. Ne vaan tuppaavat häviämään hyvin nopeasti parempiin suihin. Tänään löysin kaupasta ostetun kurkun jääkaapista mätänemästä. Mietin, että miten niitä voi edes kutsua samaksi kasviksi. Omat kurkut maistuu kurkulta ja ne ovat tiivismaltoisia ja makeita. Ne ovat saaneet kypsyä rauhassa oikeassa mullassa, eikä niiden juuristoon ole pumpattu litratolkulla vettä, jossa on liuotettuna keinotekoisia lannotteita.

Kurkut eivät ehdi edes salaattiin asti. Ne popsitaan jo sellaisenaan!

  

Kurkun vieressä kasvaa tomaatti ja juurella tinjamia, persiljaa ja nähtäväti apilaa :)

Kasvihuoneeni ei ole järin suuri, mutta olen pyrkinyt hyödyntämään sen maksimaalisesti. Tomaatit ja kurkut kasvavat sulassa sovussa vesimelonien kanssa maasta ylöspäin ja jäljelle jäävä tila niiden juurella on täytetty matalammilla kasveilla. Muutama rikkaruohokin sinne aina tuppaa sekaan, mutta poistelen niitä sitämukaa kun ne vievät liikaa valoa ja tilaa. En yritäkkään kitkeä jokaista rikkaruohon tainta. Yksinkertaisesti minulla ei ole aikaa ja toisekseen, ajattelen niitä osana monimuotoisuutta ja ovatpa nuo hyödyllisiä pienempien kasvien makroilmastolle kuumina kesäpäivinä.

Kasvihuone on tehty neljästä vanhasta mansikkakaaresta ja päälle on pingotettu kasvihuonemuovi, jota myydään useimmissa puutarhaliikkeissä ja rautakaupoissa. Oman muovini ostin muistaakseni läheiseltä taimistolta. Kannattaa ehdottomasti ostaa kasvihuonemuovia, eikä laittaa rakennusmuovia, sillä se hajoaa jo ensimmäisenä talvena pakkasen ja auringon vaikutuksesta.

Kasvihuoneen pohjalle on levitetty suodatinkangas estämään rikkaruohojen kasvua. Tämä kannattaa ehdottomasti tehdä, sillä ensimmäisenä vuotena kasvihuoneeni käytävällä ei muuta kasvanutkaan, kuin rikkaruohoja ja niitä pursusi kasvulaareista enemmän kuin mitään syötävää kasvia, koska olin laiska, enkä jaksanut innostuksessani lähteä suodatinkangasta hommaamaan.

Kasvulaarit on rakennettu kierrätyspuusta. 
Taisivat olla talon vanhoja verhouslautoja, jotka oli remontin yhteydessä revitty irti talon seinästä.
Laarien pohjalle on levitetty paksu kerros lampaankakkakompostia, jonka päälle on levitetty lannoittamatonta multaa. Komposti oli muhinut yhden kesän kasassa ulkona ja syksyllä se levitettiin kasvihuoneeseen olkien alle muhimaan vielä talveksi. Toimii! Ei ole tarvinnut edes ajatella lisälannoitusta.

Kasvihuoneessa on hyvä olla jonkinlainen tuuletusluukku, jotta kesän kuumimpina päivinä saa huoneeseen läpivedon. Jos on liian kuuma, niin kasvit haihduttavat enemmän, mitä juuristo ehtii vettä toimittamaan.

Kurkkujen ja tomaattien taimikasvatus alkoi jo maaliskuun alussa. Kesti siis noin neljä kuukautta siitä kun kylvin siemenet, siihen kun korjasin satoa. Kylvin kurkut ja tomaatit taimiruukkuihin kylvömultaan. Myöhemmin, kun rupesivat olemaan liian pieniä purkkeihinsa, siirsin ne isompiin ruukkuihin ja laitoin mullaksi luonnonlannoitettua multaa, sillä isompien tainten ravinnontarve on suurempi. 

Kurkut ja tomaatit tarvitsevat lisävaloa taimikasvatusvaiheessa. Pelkkä ikkunasta tuleva valo ei millään riitä lopputalven kuukausina. Etenkin tomaatit kasvavat pitkikisi ja honteloiksi tai kuolevat valonpuutteessaan. Itse käytän vanhaa akvaariolamppua, missä on kasvivaloputki. Myös suurimmista marketeista saa ihan normaaliin lampunkantaan sopivia kasvilamppuja tai sitten voi ostaa puutarhaliikkeestä kasvivalaisimen.

Toukokuun alussa olen jo "vieroittanut" kurkut lampusta valoisalle ikkunalle, kun tomaatit vielä muhivat lampun alla.

Toukokuun lopulla kurkun taimet innostuivat jo kasvattamaan kurkkuja, mikä aiheutti lannoitepuutosen, jonka näkee selvästi lehdistä. Korjasin tilanteen upottamalla multaan muutaman kanankakkarakeen.

Aloin siirtämään tomaatin taimia kasvihuoneeseen kesäkuun alussa, kun halloja ei ollut enää luvassa. Siirrän ensin muutaman taimen ja katsoin miten ne pärjäävät. Seuraan tilannetta ja jos paleltumia ei näy, niin loputkin saavat siirron kasvihuoneeseen. 

Kurkut ovatkin sitten kinkkisempi juttu. Yleensä ne tarvitsee siirtää vielä kerran isompiin ruukkuihin siinä vaiheessa kun tomaatit jo siirtyvät ulos. Kurkku on nimittin hyvin kylmänarka ja ottaa nokkiinsa jos lämpötila putoaa kasvihuoneessa alle 10 asteen. Kurkut kannattaa harsottaa aluksi ainakin öisin.
Omilla kurkuillani yleensä muutama lehti silti paleltuu, koska olen niin hätäinen. Lämpimät päivät hämäävät siirtämään taimet ulos pikavauhtia.

Tervetuloa!

Tämä on blogi omavaraisuudesta, tuotantoeläimistä, hyötypuutarhasta ja itseni näköisestä elämästä.
Haluan tässä blogissa jakaa maalaiselämääni muiden kanssa. Niin hengenheimolaisteni, jotka elävät samankaltaista elämää, kuin myös niiden kanssa, joilla ei ole siihen mahdollisuutta.
Toivon voivani rohkaista ihmisiä ottamaan edes pienen askeleen kohti omavaraistaloutta. Oli se askel sitten leivän leipominen, herneenversojen kasvattaminen ikkunalaudalla tai  muutaman kesäkanan ottaminen.